PrimaCat Kissan ideopaattinen kystiitti

Mikä on idiopaattinen kystiitti?

Kissojen virtsatievaivat ovat hyvin yleisiä. Jos eläinlääkärissä ei virtsasta löydy bakteeria tai kiteitä, omistajalle jää lääkärikäynnistä usein käteen diagnoosiksi idiopaattinen kystiitti. 

Kun kissa pissaa vääriin paikkoihin, monesti omistajan ensimmäinen reaktio on kiukku. Laatikon ohi virtsaaminen kertoo kuitenkin lähes aina kissan kivusta tai stressistä: kyseessä ei ole siis protesti, vaikka näin moni haluaa ajatella, ja kissa tarvitsee eläinlääkäriä heti. Lue, kuinka voit tunnistaa kissan virtsatieongelmat.

Idiopaattinen kystiitti eli FIC on virtsarakon steriili tulehdustila, joka aiheuttaa kissalle kipua virtsatessa. Sinänsä vaiva on siis helposti hoidettavissa, mutta hutipissailukierteen katkaisu tuntuu välillä lähes mahdottomalta. Oireita hoidetaan lääkitsemällä kissan kipua kipulääkkeellä. Mutta miten hutipissailu saadaan loppumaan?

IDIOPAATTISEN KYSTIITIN PÄÄSYY ON STRESSI

Yksi idiopaattisen kystiitin pääsyistä on stressi. Stressi voi johtua esimerkiksi kissan olosuhteista, muista lemmikeistä tai joskus jopa ihmisten suhtautumisesta kissaan. Kissat ovat herkkiä lukemaan ihmisiä, joten varsinkin stressiherkimmät tapaukset saattavat stressaantua esimerkiksi ihmisten välisten suhteiden muutoksista.

Pohdi, mikä on muuttunut kissan elämässä verrattuna aikaan ennen pissaamiskierteen alkua

Jäljitä olosuhteiden muutokset paperille, myös pienimmät. Onko kotonaolo lisääntynyt tai vähentynyt oleellisesti? Onko talon kissojen väleissä jotain muutoksia tai ovatko kissojen resurssit – kuten pedit, hiekkalaatikot tai niiden paikat – muuttuneet? Kannattaa myös muistaa, että oireilu tapahtuu monesti viiveellä. Jäljitä siis aikaa vähän pidemmälle ennen oireilun alkamista, jos tuntuu, että mitään selkeää ei muuten löydy.

PISSAPAIKAT KERTOVAT PALJON

Paikka, johon hutipissa on tehty on meille omistaja-salapoliiseille savuava ase. Se kertoo monesti enemmän kuin päälle päin ajattelisi. Jos ilmiselvää syytä stressille ei selviä, tulosta asuntosi pohjapiirros ja merkitse siihen kaikki hutipissapaikat järjestelmällisesti. Joskus syy selviää nopeasti, kun hahmotat itse isomman kaavan: joku kissoista voi esimerkiksi stressata ikkunan toisella puolella merkkaavaa kollia ja siksi tehdä hutipissoja ikkunan ja oven läheisyyteen.

Kun teet muutoksia ympäristöön tai aikatauluusi, tee niitä yksi kerrallaan ja tarkkaile tovin, auttaako se. Vältä äkkinäisiä ja yhtäkkisiä, kokonaisvaltaisia muutoksia. Esimerkiksi laatikon paikkaa kannattaa vaihtaa asteittain. Jos koet, että kissoilla on jännitteitä suhteissaan, ja hutipissaileva kissa ei uskalla mennä laatikolle, lisää useampi laatikko niihin paikkoihin, mihin hutipissat yleensä tulevat.

Pehmeälle virtsaaminen on myös usein merkki akuutista kivusta. Kun kipulääkekuuri alkaa, kannattaa kissaa ohjata laatikolle estämällä kaikki pehmeät paikat. Kissa voi yhdistää laatikon kipuun, joten jos se ei mene laatikolle itse, kokeile muuttaa laatikon paikkaa tai muotoa alkuun niin, että kissa ei yhdistä sitä aiempiin kokemuksiin.

MITEN EROON IDOPAATTISESTA KYSTIITISTÄ?

Jos olosuhteita on mahdotonta muuttaa heti tai ylipäätään, on stressin hallinta isossa osassa idiopaattisen kystiitin helpottamisessa ja parantamisessa. Erilaiset ravintolisät voivat auttaa stressin helpottamisessa – kysy valmisteista suosituksia eläinlääkäriltäsi. Myös munuaisvika kannattaa poissulkea eläinlääkärissä, ennen kuin tyydytään pelkkään idiopaattiseen kystiittiin diagnoosina.

Hyvä, laadukas ruokavalio on myös avainasemassa, kun pyritään parantamaan kissan yleisvointia. Lue, mistä tunnistat laadukkaan kissanruuan. Pistorasiaan kytkettävistä feromonihaihduttimista on monesti myös hyötyä!

Älä vaivu epätoivoon. Tärkeintä on, että omistajana suhtaudut kissan stressiin tosissasi ja pyrit järjestelmällisesti testaamaan, mikä aiheuttaa käytöksen. Oikeilla muutoksilla arjessa idiopaattinen kystiitti on mahdollista voittaa!

Riikka Ala-Hulkko, kissakoordinaattori

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU ry

Haluatko lisää kissamaista luettavaa?

Tilaa uutiskirjeemme ja nautiskelet kiinnostavasta kissatiedosta myös jatkossa!